Vihani kaikkea kohtaan on taas aivan huipussaan. Minun pitäisi mennä päiväosastolle. En mene.
Sellaseen en sitoudu. Sielä vain syödään ja syödään ja syödään ja pidetään muka kiinni päivien rytmistä. Minulla on oma rytmini jota elän, sitä ei sotketa.
Sitä ei saatana sotketa, KUKAAN ei sotke sitä, se on MINUN rytmini jolla ELÄN. ELÄN koska en halua kuolla, ELÄN koska haluan elää elämäni keijukaisena.
Yhtä siirtoa en ymmärrä, miksi minulta otettiin lääkkeet pois. En koe tarvitsevani niitä, mutta huolestuttaa silti nukkuminen. Haluaisin niin kovasti nukkua, että jaksan treenata. Eihän tätä muuten saa pois. Koira lihoaa ja minä laihdun.