saan olla joulun sisällä. joulu ei ole mulle mitenkään tärkeä juhla, melkeinpä vihaan sitä. mulla ei liity jouluun yhtäkään mukavaa muistoa, paitsi ehkä joltain ajalta kun olin 7 vuotias ja sain jonkun toivomani lelun.
mun hoitaja ehdotti mulle, että lakkaisin blogien lukemisen ja etsisin muuta viihdettä netistä. hmh, en mä halua lakata teidän blogien lukemista, esimerkiksi Nouynkin tekstejä odotan aina. haluan aina tietää, että mitä hänelle kuuluu ja miten missäkin menee. itse pääsen käymään täällä kuitenkin niin harvoin, että esimerkiksi sähköpostien lähettely voi olla toiselle osapuolelle liian tylsää kun vastausta saa odottaa. mutta jos jaksaa odottaa niin mikäs siinä. on mulla tuollainen puhelin millä pääsisin koska vaan nettiin mutta se ei ole aina mulla tuo puhelin.
mutta saattaapi olla, että tammi-helmikuussa minusta alkaa kuulua paljonkin enemmän jos minut laitetaan kotiin ja päiväosastolle ja jatkuviin ja useisiin tapaamisiin. ellei nyt sitten tapahdu mitään jumalatonta romahdusta enkä lihokkaan tai olo helpota.
sattuu silti, joka ilta vaan on mieletön ahdistus rinnassa, tekisi mieli itkeä ja vaan käpertyä, pysyä sängyssä koko päivä ja vaan vajota patjan sisään.
keskiviikko 21. joulukuuta 2011
maanantai 5. joulukuuta 2011
kun ei nukuttanut ollenkaan edes viikon jälkeen, vaikka yössä sain 1-3 h unta. ei silloin enää nukuta, olin aivan sekaisin ja ihan pihalla. jos olisi humalaan verrattu ja olisin puhaltanut niin olis tullut varmaan aika lukemat. itkien pyysin iltaisin jotain joka saa minut varmasti nukahtamaan, ei en saanut, sain vain mirtazapiinia josta minulle jo n 3 vuotta sitten tuli kamalat painajaiset, jumalaton ahdistus ja unettomuus. sanoin etten voi käyttää sitä mutta ei hoitaja tarkistanut asiaa. aloin itkeä vain kahta kamalammin, joilloin muut potilaat alkoivat hermostua. itsekin hermostuin julmetusti ja menetin kontrollin itseeni ihan täysin. muistan kun hakkasin verta vuotavilla käsilläni kyseistä hoitajaa joka ei suostunut antamaan muuta kuin mirtazapiinia. sitten multa loppuu muisti pätkittäin. en edes tiedä miten olen saanut käteni rikki, ei niihin tikkejä tarvittu ja siitä olen itselleni nyt vihainen. siitä etten saanut viillettyä tarpeeksi syvälle, siitä etten ole saanut nukkua, siitä että olen joutnut juomaan drinkkejä ja olemaan letkussa. siitä että miten minä aina jumalauta onnistun tälläisissa asioissa. miten minä aina? miksei kukaan muu täällä osastolla sekoile samalla tavalla kuin minä? miksi minä menetän kontrollini täysin aina silloin tällöin? olenko aivan väärällä osastolla, taidan olla.
no bonusta tässä on se, että tuon välikohtauksen jälkeen minut iskettiin tajuttomaksi lääkkeillä ja haavat hoidettiin. ne olivat sitten kai siinä samalla ottaneet myös nännilävitykseni pois, siitäkin sain jo raivarin. en edes tajua miten ne on alkanut katselemaan mun tissejä. saattaa toki johtua siitä että mulla oli vain isokaula-aukkoinen ihana merimies t-paita päälläni eikä rintsikoita, ei tämmöisillä tisseillä tarvitse liivejä.
äiti kävi jo aikaa sitten katsomassa mua, kauhisteli mille näytän, mille mun kädet näytti ja sitä mihin olen elämäni laittanut. en puhunut sille mitään, totesin vaan sen kaiken mun maahan polkemisen jälkeen sille, että mistähän olen kaikki nämä mielen väärinpäin kääntävät ominaisuudet ja geenit ja kaikki mahdolliset perinyt. sehän itse sekosi tuossa jokin aikaa sitten... vai onko siitäkin jo vuosi...
sitten se lähti mikä oli mulle sellainen helpotus että aloin vain itkeä ja hoitaja tuli rauhoittelemaan ja ehdotti kävlyä mutta muisti heti ehdotuksensa jälkeen että en saakkaan lähteä ulos. aloin itkeä kahta kamalammin siitäkin sitten...
tähän loppuun, syvä ja raskas huokaus.
no bonusta tässä on se, että tuon välikohtauksen jälkeen minut iskettiin tajuttomaksi lääkkeillä ja haavat hoidettiin. ne olivat sitten kai siinä samalla ottaneet myös nännilävitykseni pois, siitäkin sain jo raivarin. en edes tajua miten ne on alkanut katselemaan mun tissejä. saattaa toki johtua siitä että mulla oli vain isokaula-aukkoinen ihana merimies t-paita päälläni eikä rintsikoita, ei tämmöisillä tisseillä tarvitse liivejä.
äiti kävi jo aikaa sitten katsomassa mua, kauhisteli mille näytän, mille mun kädet näytti ja sitä mihin olen elämäni laittanut. en puhunut sille mitään, totesin vaan sen kaiken mun maahan polkemisen jälkeen sille, että mistähän olen kaikki nämä mielen väärinpäin kääntävät ominaisuudet ja geenit ja kaikki mahdolliset perinyt. sehän itse sekosi tuossa jokin aikaa sitten... vai onko siitäkin jo vuosi...
sitten se lähti mikä oli mulle sellainen helpotus että aloin vain itkeä ja hoitaja tuli rauhoittelemaan ja ehdotti kävlyä mutta muisti heti ehdotuksensa jälkeen että en saakkaan lähteä ulos. aloin itkeä kahta kamalammin siitäkin sitten...
tähän loppuun, syvä ja raskas huokaus.
sunnuntai 20. marraskuuta 2011
maanantai 17. lokakuuta 2011
Tuska-depressioon sairastuminen on kuin siirtyminen maanpäällisestä elämästä vedenalaiseen. Paine on veden alla kova. Korvat paukkuvat. Keuhkot eivät saa happea. Ja niin jonkin ajan kuluessa kaikki elintoiminnot pysähtyvät, tai paremmin sanottuna: lähes pysähtyvät. Jommoinenkin olkipilli johtaa kauas pinnalle. Pysyt vaivalloisesti hengissä, ilma virtaa pillin läpi katkonaisesti, mutta virtaa sittenkin – ja juuri kun kuvittelet hapen loppuvan, pillistä tuhahtaa sen verran mädänhajuista ilmaa, että kykenet tuntemaan kivun.
perjantai 7. lokakuuta 2011
en tiedä edes miten alottaa tämä selitys. jouduin eka teholle sitten suljetulle. olen vieläkin osastolla, pääsin nyt piipahtamaan netin ihmeellisessä maailmassa. tietävät kyllä mitä luen ja mihin kirjoitan.
otin aiemman postauksen jälkeen lisää unilääkkeitä muutamassa erässä ja sain pidtttyä ne sisälläi niin pitkään kun muistan. ambulansi mieehet olivat kyllä kuulemma sitten sairaalassa kertoneet että olin oksentanut viereeni osittain sulaneita nappuloita. sen lisäksi eteisen lattialla oli verta, terä ja talouspaperia. vasemmassa ranteessa neljä syvää viiltohaavaa, suonten lisäksi jänteitä poikki kahdesta kohdasta, oikessa kädessä yksi syvempi ja toinen hieman pinnallisempi viilto. oli kuulemma tällä kertaa niin vakava itsemurhayritys, että pakko ottaa teho-osastolta suoraan osastolle.
teho-osastolla olin n hieman alle viikon kai ja sitten siirrettiin normi osastolle. tikkejä oli ranteissa aika valtavasti monessa kerroksessa. vasemmassa kädessä on nyt jännevamma ja sitä kuulemma hoidetaan vielä. olen sitä kerrn käynyt näyttämässä osastolla olo aikanani jollekkin spesialistille.
tikeistä puhumattakaan, kaikkien vatsahuuhtelujen ja herättyäni monta kertaa oksennettuani kurkkuni oli kuin tulessa. mahassa tuntui kuin siellä olisi olut sirkkeli ja kurkku sille kuin sitäolissi snana kaksimieliisydestä huolimatta rassattu joallin... tiedän itse aiheutettua joten ei saa marista, en marisekaan, krron vain. ruoat tuli heti mahaan päästyään ulos ja olin tiputuksessa viikon pari, kunnes vellit alkoi pysyä sisällä. en ole kylläkään syönyt, olen ollut tiputuksen loppumisesta asti letkuruokinnassa. se pitäisi nyt lopettaa ja alkaa syödä kuulemma.. en tiedä ei ole kiinnostusta...
täälläkin olenain maannut, tavannut lääkäroä ja psykiatria ja omahoitajaani. en ole olllut muiden seurassa paljon yhtään. kolme kertaa olen käynyt varsinaiaen sairaalan puolella täältä ja tietysti sen kerran spesialistin luona.
en jaksa kirjoittaa enempää nyt. jaksakaa kaikki hyvin
otin aiemman postauksen jälkeen lisää unilääkkeitä muutamassa erässä ja sain pidtttyä ne sisälläi niin pitkään kun muistan. ambulansi mieehet olivat kyllä kuulemma sitten sairaalassa kertoneet että olin oksentanut viereeni osittain sulaneita nappuloita. sen lisäksi eteisen lattialla oli verta, terä ja talouspaperia. vasemmassa ranteessa neljä syvää viiltohaavaa, suonten lisäksi jänteitä poikki kahdesta kohdasta, oikessa kädessä yksi syvempi ja toinen hieman pinnallisempi viilto. oli kuulemma tällä kertaa niin vakava itsemurhayritys, että pakko ottaa teho-osastolta suoraan osastolle.
teho-osastolla olin n hieman alle viikon kai ja sitten siirrettiin normi osastolle. tikkejä oli ranteissa aika valtavasti monessa kerroksessa. vasemmassa kädessä on nyt jännevamma ja sitä kuulemma hoidetaan vielä. olen sitä kerrn käynyt näyttämässä osastolla olo aikanani jollekkin spesialistille.
tikeistä puhumattakaan, kaikkien vatsahuuhtelujen ja herättyäni monta kertaa oksennettuani kurkkuni oli kuin tulessa. mahassa tuntui kuin siellä olisi olut sirkkeli ja kurkku sille kuin sitäolissi snana kaksimieliisydestä huolimatta rassattu joallin... tiedän itse aiheutettua joten ei saa marista, en marisekaan, krron vain. ruoat tuli heti mahaan päästyään ulos ja olin tiputuksessa viikon pari, kunnes vellit alkoi pysyä sisällä. en ole kylläkään syönyt, olen ollut tiputuksen loppumisesta asti letkuruokinnassa. se pitäisi nyt lopettaa ja alkaa syödä kuulemma.. en tiedä ei ole kiinnostusta...
täälläkin olenain maannut, tavannut lääkäroä ja psykiatria ja omahoitajaani. en ole olllut muiden seurassa paljon yhtään. kolme kertaa olen käynyt varsinaiaen sairaalan puolella täältä ja tietysti sen kerran spesialistin luona.
en jaksa kirjoittaa enempää nyt. jaksakaa kaikki hyvin
torstai 25. elokuuta 2011
haluan sinne betoniseinien sisälle liian monien silmäparien alle valvottavaksi.
haluan satuttaa itseäni ja sen jo tein, lattialla vaan lojuu verisiä talouspaeri palasia.
otin liikaa unilääkettä ja rauhoittavia. otin aamulle 10 ahdistuslääkettä koska oloni tuntui niin ylistepääsemättämältä,
en tiedä mitä nyt tekisin, tänne kirjoittaminen olivarmaan huonoin vaihtoehto ikin¨ä
haluan satuttaa itseäni ja sen jo tein, lattialla vaan lojuu verisiä talouspaeri palasia.
otin liikaa unilääkettä ja rauhoittavia. otin aamulle 10 ahdistuslääkettä koska oloni tuntui niin ylistepääsemättämältä,
en tiedä mitä nyt tekisin, tänne kirjoittaminen olivarmaan huonoin vaihtoehto ikin¨ä
perjantai 19. elokuuta 2011
torstai 11. elokuuta 2011
Minun pitää kuulema lopettaa teidän kaikkien blogien seuraaminen, koska se ei edistä omaa parantumistani. Ehkä yritän viikon ajan?
Noh, painoni on noussut kohisten ja näytän pian varmasti samalle kuin joskus aikoinaan irc-galleriassa eräs kovasti ihailemani tyttö. Hän oli kuin kaunein keiju, mutta "parantui" ja paisui muodottomaksi. Aivan kamalan näköiseksi ja olen itse jo päättänyt että mikäli niin kauan jaksan parantua niin minusta ei ikinä sellaista tule. Ei enää ikinä.
On tullut kamalia takapakkeja, oksentamista ja viiltelyä, mutta tässä sitä silti mennään.
Oma kämppä häämöttää ihan kulman takana.
Yritän tosissani pitää tauon nyt tästä blogitaivaasta, minulle saa laittaa spostia osoitteeseen
stella.korp@hotmail.com jos haluaa, eihän sposti ole sama asia kuin blogien lukeminen, eihän? kai tässä nyt vähän saa huijata.
Noh, painoni on noussut kohisten ja näytän pian varmasti samalle kuin joskus aikoinaan irc-galleriassa eräs kovasti ihailemani tyttö. Hän oli kuin kaunein keiju, mutta "parantui" ja paisui muodottomaksi. Aivan kamalan näköiseksi ja olen itse jo päättänyt että mikäli niin kauan jaksan parantua niin minusta ei ikinä sellaista tule. Ei enää ikinä.
On tullut kamalia takapakkeja, oksentamista ja viiltelyä, mutta tässä sitä silti mennään.
Oma kämppä häämöttää ihan kulman takana.
Yritän tosissani pitää tauon nyt tästä blogitaivaasta, minulle saa laittaa spostia osoitteeseen
stella.korp@hotmail.com jos haluaa, eihän sposti ole sama asia kuin blogien lukeminen, eihän? kai tässä nyt vähän saa huijata.
tiistai 26. heinäkuuta 2011
Tuotan joillekin pettymyksen kertomalla, että nyt yritetään ja liian kovasti yritetäänkin.
Jotkut ovat kai iloisia puolestani.
Minä en ole vielä iloinen, mutta yritän nyt kuitenkin.
Syön nyt suunnitelmien mukaisesti, yritän ainakin kovasti. Olen kyllä luistanut liian monesta ateriasta ja se on muiden mielestä kostautunut, minun mielestä se on vain hyvä juttu.
En ole viillellyt, vaikka mieli tekisi, kun tunnen miten paljon energiaa kehossani virtaa. Tämä on niin outo tunne, kun ei ole pitkään aikaan tuntenut muuta kuin tärinää, kylmyyttä ja väsymystä. Sanomattakaan siitä ihanasta painottomasta olosta mikä silloin tuntui tuhansien kilojen painolle. Miettikää vaan mille minusta nyt tuntuu.
Olen vetänyt jokapäiväiset lääkkeeni ja siksi tiedän, että hieman parempi oloni johtuu myös niistä.
Älkää kysykö, en tiedä mistä tämä kumpuaa, tämä muka yrittäminen. Mutta kokeillaan nyt sitten.
Jotkut ovat kai iloisia puolestani.
Minä en ole vielä iloinen, mutta yritän nyt kuitenkin.
Syön nyt suunnitelmien mukaisesti, yritän ainakin kovasti. Olen kyllä luistanut liian monesta ateriasta ja se on muiden mielestä kostautunut, minun mielestä se on vain hyvä juttu.
En ole viillellyt, vaikka mieli tekisi, kun tunnen miten paljon energiaa kehossani virtaa. Tämä on niin outo tunne, kun ei ole pitkään aikaan tuntenut muuta kuin tärinää, kylmyyttä ja väsymystä. Sanomattakaan siitä ihanasta painottomasta olosta mikä silloin tuntui tuhansien kilojen painolle. Miettikää vaan mille minusta nyt tuntuu.
Olen vetänyt jokapäiväiset lääkkeeni ja siksi tiedän, että hieman parempi oloni johtuu myös niistä.
Älkää kysykö, en tiedä mistä tämä kumpuaa, tämä muka yrittäminen. Mutta kokeillaan nyt sitten.
maanantai 4. heinäkuuta 2011
perjantai 10. kesäkuuta 2011
laahustin pitkin seiniä, kun mun voimat ei riittänyt kävelemään omin jaloin. sydän hakkasi kaikella voimallaan rintakehääni vasten, pumppasi vertani paniikissa ympäriinsä. tarvitsin kaiteen tukea että sain edes pääni työnnettyä hartioiden avulla suoraksi. samalla sekunnilla hoitajani tuli käytävälle ja käveli rivakasti luokseni, otti lujasti kiinni kipeistä, paikatuista ja sidotuista käsistäni ja painoi minut istumaan lattialle. Käskytti vihaisesti istumaan paikallani ja haki rullatuolin. Manasi itsekseen, kun luuli että olin muissa maailmoissa, että sä et saa liikkua yhtään, mitä säkin luulit tekeväs lähdit kävelemään. Olinhan mä muissa maailmoissa, mietin vain, että hei luuserit kävelin juuri ainakin kolme kertaa tämän käytävän päästä päähän ja huomasitte sen vasta nyt! sitten se nosti mut siihen rullatuoliin, yritin automaattisesti nousta seisomaan, vihaan niin rullatuoleja. siinä vaiheessa mulla pimeni ja pahasti.
olin kuulemma pyörtynyt pahemman kerran. Kaaduin taaksepäin ja löin pääni rullatuolin käsinojaan. Niin, se ei ole kovin vaarallisen oloinen näin muuten, mutta kyllä se mun kalloa kuori. Sain siitä aikamoisen aivotärähdyksen, kun ensin pääni tärähti siihen ja sitten vielä lattialle. aivot heittivät härän pyllyä pääkoppani sisällä. Jouduin teholle koska lakkasin hengittämästä kun koko kroppa meni sekaisin siitä iskujen määrästä ja heti tapahtumien jälkeen epäiltiin kallonmurtumaa.
Heräsin ja mulla oli letkuja joka paikassa. Ja siinä jonkin aikaa maailmaa ihmeteltyäni tajusin että mun vieressä on pöytä jolla on lappunen ja hetken haparoinnin ja äherryksen jälkeen se oli mun kädessä. zuumailin hetken ja näin utuisesti että siihen oli kirjoitettu "T: iskä". Parane pian- lappu isältä jota en halua? menisi sekin pois, miksi sitä kiinnostaa nyt vasta kun olen kuolemaisillani. kun kroppani vetää viimeisiään niin nyt vasta sen "huoli" heräsi. Oikeastaan en edes jaksa miettiä sitä miestä, en halua vaivata sillä päätäni. Alkaa oikein suuttuttaa kun mietin sitä.
olen niin loppu, en jaksa. onnellisuuden tunne jota joskus tunsin johtui siitä, että olin niin kovin ihanan laiha. koin ihania positiivisia tuloksia päivittäin vaa'an edessä. miksei mun paino enää putoa? tunnen oloni niin epämukavaksi ja mun on kamalaa olla. letku painaa kurkussa enkä mitään saa tehdä. tiedän, itse olen tähän vankilaan joutunut olemalla liian heikko.
eivät ne mulle suutu...
olin kuulemma pyörtynyt pahemman kerran. Kaaduin taaksepäin ja löin pääni rullatuolin käsinojaan. Niin, se ei ole kovin vaarallisen oloinen näin muuten, mutta kyllä se mun kalloa kuori. Sain siitä aikamoisen aivotärähdyksen, kun ensin pääni tärähti siihen ja sitten vielä lattialle. aivot heittivät härän pyllyä pääkoppani sisällä. Jouduin teholle koska lakkasin hengittämästä kun koko kroppa meni sekaisin siitä iskujen määrästä ja heti tapahtumien jälkeen epäiltiin kallonmurtumaa.
Heräsin ja mulla oli letkuja joka paikassa. Ja siinä jonkin aikaa maailmaa ihmeteltyäni tajusin että mun vieressä on pöytä jolla on lappunen ja hetken haparoinnin ja äherryksen jälkeen se oli mun kädessä. zuumailin hetken ja näin utuisesti että siihen oli kirjoitettu "T: iskä". Parane pian- lappu isältä jota en halua? menisi sekin pois, miksi sitä kiinnostaa nyt vasta kun olen kuolemaisillani. kun kroppani vetää viimeisiään niin nyt vasta sen "huoli" heräsi. Oikeastaan en edes jaksa miettiä sitä miestä, en halua vaivata sillä päätäni. Alkaa oikein suuttuttaa kun mietin sitä.
olen niin loppu, en jaksa. onnellisuuden tunne jota joskus tunsin johtui siitä, että olin niin kovin ihanan laiha. koin ihania positiivisia tuloksia päivittäin vaa'an edessä. miksei mun paino enää putoa? tunnen oloni niin epämukavaksi ja mun on kamalaa olla. letku painaa kurkussa enkä mitään saa tehdä. tiedän, itse olen tähän vankilaan joutunut olemalla liian heikko.
eivät ne mulle suutu...
torstai 26. toukokuuta 2011
maanantai 16. toukokuuta 2011
ja mä niin yritin. mä yritin opetella tykkäämään itsestäni ja pehmeistä poskista. muodoista jotka ruoka mulle toi. mä yritin olla itseni kanssa sovussa. mä oikeasti kovasti yritin, yhdessä vaiheessa mä ehkä vähän halusin eroon koko sairaudesta. nyt mä en jaksanut enää. yritin esittää avunhuutoni tarpeeksi selvästi ja kuuluvasti. mä yritin huutaa apua, mutta ei ne kuulleet sitä. laittoivat mut kotiin ja antoivat apua kiljuvalle tytölle kunnon satsin lääkkeitä mukaan. ”Näitä tuttuja sä otat siihen unettomuuteen ja näitä ahdistukseen. näitä fyysiseen pahaa oloon ja tässä on vielä näitä rauhoittavia. mä laitan sulle vielä noita kipulääkkeitä siihen jalkaan.” jne...
kun mä sitten herättyäni tajusin, että olen täällä yritin heti kähistä, että mä sanoin mä sanoin mä sanoin mä sanoin että mä en halua ja tarvitsen nyt teitä enemmän kuin ikinä.
syöksyin pohjalle niin kovaa vauhtia, että vaikka söin niin laihduin. tein päivittäiset asia, kuin kone enkä jäänyt ajattelemaan mitään. näytti varmaan sille, että mulla menee paremmin. saatoin mä joskus hymyilläkin. samalla tavalla kaikki alkoi kauan sitten. ulos näytti ihan hyvälle, sisällä oli kamalaa syöksykierrettä mitä kukaan ei nähnyt ja mikä sitten loppujen lopuksi hajosi pahasti käsiin.
nyt on painosta taas valunut kiloja pois vauhdilla, en pystynyt kunnolla nielemään mitään, kun kurkku oli niin rikki.
tiistai 19. huhtikuuta 2011
enää vain vähän vajaa niin on puolet sadasta kilosta kerätty lanteille, ihan tosi.
mikähän siinä on, että nyt kun paino on tosiaan alkanut nousta, minun mielestäni hälyttäviin lukemiin, käskee lääkäri mun aina sanoa painon ääneen hänelle? se menee vaan istumaan ja kirjaamaan ja sanoo että no paljos tänään? sitten pitäisi saada mongerrettua kamalat numerot ulos omasta suusta ja kuulla oman äänen vielä sanovan ne... senkö pitäisi auttaa tässä painon nosto urakassa?
mun elämään ei kuulu muuta kuin syöminen, nukkuminen ja tupakointi ( nyt taas kun pystyn polttamaan ilman että pyörryn ) en jaksa kamalasti tietokoneellakaan istua, ei vain huvita. Samalla kun paino nousee niin tuntuu kuin jostain pienestä aukosta karkaisi ihan kaikki ilo jne. tosin tuttu juttuhan tämä on, muutamaan otteeseen käyty kuitenkin läpi...
voitteko kuvitella, että mun isä kävi katsomassa mua? olisitte nähneet sen ilmeen. Se jäi tuijottamaan mun arpisia ja tikattuja käsiä ja sitten se katsoi mun naamaa ja mun koko kroppaa, päästä varpaisiin. En mä edes pidä sitä mun isänä joten en tuntenut pieniäkään oman tunnon tuskia siitä että joku joka on mut tehnyt näkee mut ja mun elämän jäljet. en tiedä edes miksi se kävi täällä, en muista. en pistänyt kamalasti merkille mitä se sanoi. oltiin ulkona niin ihmettelin kevään lämpöä ja kaikkea mitä ulkona tapahtui. se oli outoa, koska olen ihmetellyt elämää nyt ikkunan takaa jo niin kauan.
mikähän siinä on, että nyt kun paino on tosiaan alkanut nousta, minun mielestäni hälyttäviin lukemiin, käskee lääkäri mun aina sanoa painon ääneen hänelle? se menee vaan istumaan ja kirjaamaan ja sanoo että no paljos tänään? sitten pitäisi saada mongerrettua kamalat numerot ulos omasta suusta ja kuulla oman äänen vielä sanovan ne... senkö pitäisi auttaa tässä painon nosto urakassa?
mun elämään ei kuulu muuta kuin syöminen, nukkuminen ja tupakointi ( nyt taas kun pystyn polttamaan ilman että pyörryn ) en jaksa kamalasti tietokoneellakaan istua, ei vain huvita. Samalla kun paino nousee niin tuntuu kuin jostain pienestä aukosta karkaisi ihan kaikki ilo jne. tosin tuttu juttuhan tämä on, muutamaan otteeseen käyty kuitenkin läpi...
voitteko kuvitella, että mun isä kävi katsomassa mua? olisitte nähneet sen ilmeen. Se jäi tuijottamaan mun arpisia ja tikattuja käsiä ja sitten se katsoi mun naamaa ja mun koko kroppaa, päästä varpaisiin. En mä edes pidä sitä mun isänä joten en tuntenut pieniäkään oman tunnon tuskia siitä että joku joka on mut tehnyt näkee mut ja mun elämän jäljet. en tiedä edes miksi se kävi täällä, en muista. en pistänyt kamalasti merkille mitä se sanoi. oltiin ulkona niin ihmettelin kevään lämpöä ja kaikkea mitä ulkona tapahtui. se oli outoa, koska olen ihmetellyt elämää nyt ikkunan takaa jo niin kauan.
lauantai 2. huhtikuuta 2011
keskiviikko 23. maaliskuuta 2011
äääääeeeenh KESTÄ mutsi oli taas sekoillut jotain, nyt ne tuumivat että sillä olisi kaksisuuntainen mielialahäiriö. ja arvatakaa mitä, sitä ne ovat tuumailleet hieman minunkin kohdalla, tosin minä en saa paloja loksahtamaan.
hyi vittu on kamala olla tässä kropassa. enkä todellakaan pääse muuttamaan tässä painossa.
hyi vittu on kamala olla tässä kropassa. enkä todellakaan pääse muuttamaan tässä painossa.
torstai 17. maaliskuuta 2011
Mikä ihana kevään tuoksu ulkona on! oletteko huomanneet? Se tuo vähän iloa minullekkin, tosin samalla painun vain alemmas tämän massan määrän kasvaessa...
Arvostan niitä sairastuneita, jotka haluavat parantua. Ennen kun vaa'an näyttämä luku meni pienempään suuntaan he iloitsivat siitä. Nyt kun luvut kasvavat he iloitsevat ja kokevat ahdistusta jos luku ei kasvakkaan. Tiedä sitten kuinka monet todella kokevat iloa ja riemua kun grammoja ja kiloja tulee vain lisää. Itse en koe iloa, ahdistaa vain. Pidän silti mölyt mahassani jotta pääsisin jatkamaan.
ps en edes kehtaa sanoa painoani ääneen.
Arvostan niitä sairastuneita, jotka haluavat parantua. Ennen kun vaa'an näyttämä luku meni pienempään suuntaan he iloitsivat siitä. Nyt kun luvut kasvavat he iloitsevat ja kokevat ahdistusta jos luku ei kasvakkaan. Tiedä sitten kuinka monet todella kokevat iloa ja riemua kun grammoja ja kiloja tulee vain lisää. Itse en koe iloa, ahdistaa vain. Pidän silti mölyt mahassani jotta pääsisin jatkamaan.
ps en edes kehtaa sanoa painoani ääneen.
torstai 10. maaliskuuta 2011
arvatkaa mikä paino lähestyy uhkaavasti.....
mun tekisi aivan kamalasti mieli satuttaa itseäni. kun mietin edes viiltelyä, niin mahan pohjasta kouraisee ihanasti, aivan kuin menisi sellaisesta mahanpohjapompusta. ja sen jälkeen tulee hymy kasvoille ja tulee jotenkin kamalan salaperäinen olo, ihankuin olisin rakastunut. mulla on yksi injektioneula tuola, niillä on aika hyvä viiltää kun niissä on niin terävä se kärki. saa ainakin syvää jälkeä, ja jos ei heti onnistu niin voi monta kertaa peräjälkeen. se vasta kutkuttaakin mahassa.
välillä tuntuu, että olisi kiva jos noi keksisivät jonkun lääkkeen joka auttaisi itsetuhoisuuteen. vaikka pidänkin itseni satuttamisesta ja kiduttamisesta, niin silti.
haluaisin vain vaipua makaamaan petiini, kääriytyä peittoon enkä nousta siitä ikinä.
mun tekisi aivan kamalasti mieli satuttaa itseäni. kun mietin edes viiltelyä, niin mahan pohjasta kouraisee ihanasti, aivan kuin menisi sellaisesta mahanpohjapompusta. ja sen jälkeen tulee hymy kasvoille ja tulee jotenkin kamalan salaperäinen olo, ihankuin olisin rakastunut. mulla on yksi injektioneula tuola, niillä on aika hyvä viiltää kun niissä on niin terävä se kärki. saa ainakin syvää jälkeä, ja jos ei heti onnistu niin voi monta kertaa peräjälkeen. se vasta kutkuttaakin mahassa.
välillä tuntuu, että olisi kiva jos noi keksisivät jonkun lääkkeen joka auttaisi itsetuhoisuuteen. vaikka pidänkin itseni satuttamisesta ja kiduttamisesta, niin silti.
haluaisin vain vaipua makaamaan petiini, kääriytyä peittoon enkä nousta siitä ikinä.
torstai 3. maaliskuuta 2011
42,6 kg NIINPÄ. ei jeesus.
söin pullaakin tuossa ensimmäistä kertaa varmaan pariin vuoteen.
hoen vaan kokoajan itselleni että "PAKKOPAKKOPAKKOPAKKOPAKKO" mutta silti vesitän tätä sillä että yritän oksentaa ja jumpata salaa ja huomaamatta jotenkin edes vähän... ja niin..
mulla on ihan kamal ikävä vepiä, mun pikku kultaa.
äiti muisti juuri että mulla on kohta synttärit, heh? ihmettelen miten se edes muistaa ylipäänsä että olen enää edes olemassa. taino olenhan olemassa nyt enemmän kuin koskaan. hyi.
olen taas saanut röökit käsiini ja ah sitä autuutta. tai no sillon kun saa polttaa niin.. ei sitä nyt kamalasti ole tullut tehtyä, muistan ainiaan sen kun lakosin tupakan polttamisen jälkeen pihalle ja koin suunnatonta kamalaa oloa. poltan nykyään aika varovasti, ehkä? en tiedä...
viilsin reittäni ja se paikattiin.
sitä mieshoitsua ei ole näkynyt hetkeen... se oli kyllä jonkun hoitsu mutta en ole saanut selville että kenen ja miksi se on kadonnut. onneksi katosi, tai sitten ei?
söin pullaakin tuossa ensimmäistä kertaa varmaan pariin vuoteen.
hoen vaan kokoajan itselleni että "PAKKOPAKKOPAKKOPAKKOPAKKO" mutta silti vesitän tätä sillä että yritän oksentaa ja jumpata salaa ja huomaamatta jotenkin edes vähän... ja niin..
mulla on ihan kamal ikävä vepiä, mun pikku kultaa.
äiti muisti juuri että mulla on kohta synttärit, heh? ihmettelen miten se edes muistaa ylipäänsä että olen enää edes olemassa. taino olenhan olemassa nyt enemmän kuin koskaan. hyi.
olen taas saanut röökit käsiini ja ah sitä autuutta. tai no sillon kun saa polttaa niin.. ei sitä nyt kamalasti ole tullut tehtyä, muistan ainiaan sen kun lakosin tupakan polttamisen jälkeen pihalle ja koin suunnatonta kamalaa oloa. poltan nykyään aika varovasti, ehkä? en tiedä...
viilsin reittäni ja se paikattiin.
sitä mieshoitsua ei ole näkynyt hetkeen... se oli kyllä jonkun hoitsu mutta en ole saanut selville että kenen ja miksi se on kadonnut. onneksi katosi, tai sitten ei?
maanantai 28. helmikuuta 2011
lauantai 26. helmikuuta 2011
41,3 KG yhyy
ai kamla mun jalka rupes taasen vaivaamaan kun "juoksentelin" eli raahauduin pitkin rappusia ja kompuroin...
kerroinko jo sen, että mun pää särkee jatkuvasti? mulla oli ennen näitä aikoja migreeninestolääkitys, mutta se piti lopettaa koska se on verenpaine ja tuo verenpainekin on päässyt hippaisen laskemaan silloin tällöin... ei mulla ole vähään aikaa kohtausta ollut ja toivon ettei tulekaan. silloin multa puutuu vasen puoli, käsi ja naama ja joskus jalkakin. se tuntuu kamalalle. ekalla kerralla luulin tosissani että mulla olisi joku aivoverenvuoto..
sen kerroinkin jo että sydämestä ottaa. miksei sydän voisi vaan ottaa ihan rennosti kun saa ihraa lisää ympärilleen? huoh.
miten teillä menee? en jaksa paapattaa kaikkista kamalimmista ajatuksistani, leikin että kaikki on valoisaa enkä ole taas viillellyt saatika itkenyt päivittäin.
ai kamla mun jalka rupes taasen vaivaamaan kun "juoksentelin" eli raahauduin pitkin rappusia ja kompuroin...
kerroinko jo sen, että mun pää särkee jatkuvasti? mulla oli ennen näitä aikoja migreeninestolääkitys, mutta se piti lopettaa koska se on verenpaine ja tuo verenpainekin on päässyt hippaisen laskemaan silloin tällöin... ei mulla ole vähään aikaa kohtausta ollut ja toivon ettei tulekaan. silloin multa puutuu vasen puoli, käsi ja naama ja joskus jalkakin. se tuntuu kamalalle. ekalla kerralla luulin tosissani että mulla olisi joku aivoverenvuoto..
sen kerroinkin jo että sydämestä ottaa. miksei sydän voisi vaan ottaa ihan rennosti kun saa ihraa lisää ympärilleen? huoh.
miten teillä menee? en jaksa paapattaa kaikkista kamalimmista ajatuksistani, leikin että kaikki on valoisaa enkä ole taas viillellyt saatika itkenyt päivittäin.
maanantai 21. helmikuuta 2011
aiai, ihana
The Sounds - Better Off Dead
olisi ihanaa päästä provinssirockiin katsomaan kyseistä bändiä. harmi vaan ettei se ole mahdollista..
tallautuisin kuoliaaksi sielä. mitä jos hommaisin rullatuolin siihen mennessä, pääsisin sellaselle korokkeelle katsomaan?
The Sounds - Better Off Dead
olisi ihanaa päästä provinssirockiin katsomaan kyseistä bändiä. harmi vaan ettei se ole mahdollista..
tallautuisin kuoliaaksi sielä. mitä jos hommaisin rullatuolin siihen mennessä, pääsisin sellaselle korokkeelle katsomaan?
sunnuntai 20. helmikuuta 2011
Ja en todellakaan näytä laihtuneelta, olen pullukka porsas! painan ny 40,7 kg. ai kamala, on siinä tapeltukin että ollaan saatu numerot noin suuriksi. Kävi tämän ruhon elopaino suurempanakin, mutta sain onneksi hieman hillittyä ja tiputettua. Huomaan kyllä että jaksan kaikkea paremmin, mutta ahistaa aivan valtavasti kun kaikki se työ mitä olen tehnyt menee vain hukkaan. Tosin työtähän tässä tehdään että saisin muuttaa pois ja aloittaa oman elämäni! NIIMPÄ! mietin jo tulevia päiviä ja viikkoja ja kuukausia! outoa, koska hetki sitten halusin vain upota sänkyyn ja kadota sen patjan sisälle lopullisesti. Ehkä ne ovat saaneet paria ruuvia tiukemmalle tuolta päänupistani.
ei enää montakaan kiloa ja olen siinä saamarin 45 kilossa, ellei nyt sitten ala ahdistaa aivan liikaa........ tunnen että sellainen järkyttävän kokoinen ahdistusaalto tekee tuloaan. Kun se iskee toivon tosissani olevani neljän seinän sisällä mahdollisesti sen kovakouraisen mieshoitsun silmien alla. Outoa, olen tainnut ihastua siihen. Vaikka pitäisi tavallaan vihata sitä..... ymmärtänette varmaan mitä tarkoitan.
ei enää montakaan kiloa ja olen siinä saamarin 45 kilossa, ellei nyt sitten ala ahdistaa aivan liikaa........ tunnen että sellainen järkyttävän kokoinen ahdistusaalto tekee tuloaan. Kun se iskee toivon tosissani olevani neljän seinän sisällä mahdollisesti sen kovakouraisen mieshoitsun silmien alla. Outoa, olen tainnut ihastua siihen. Vaikka pitäisi tavallaan vihata sitä..... ymmärtänette varmaan mitä tarkoitan.
perjantai 18. helmikuuta 2011
torstai 3. helmikuuta 2011
sunnuntai 30. tammikuuta 2011
tiistai 25. tammikuuta 2011
Nyt olen suurinpiirtein terve. Yskittää vielä silloin tällöin ja sydämestä ottaa vähän väliä. Huh, rankkaa olla kipeänä. Se mieshoitsu ei varmaan edelleenkään käsitä miten rajut otteet sillä on. Se otti musta vain kiinni tukeakseen, ja sain mustelmat molempiin käsivarsiini ja se muuten sattui. Tai no sattuvat, edelleen.
Painosta en jaksa puhua, näin tänään taas vaa'an ja sen huutaman lukeman, niin ahdistaa törkeästi.
Tuntuu pahasti sille, että olen jäänyt yksin. Siskosta ei tosiaan ole kuulunut vähään aikaan mitään sen suurempaa, se taitaa olla iloinen kun pääsi kiinni normaaliin arkeen. Se ei kai edes paljon mieti äidin riehumisia. Itse nään unia äidistä lihanuija kädessä, heh. Mutsista nyt ei ole taas kuulunut viikkoon mitään, ehkä sekin on päässyt kiinni elämään? En sitten tiedä..
Iltaisin on ihanaa saada nukahtaa. Tai siis lääkkeen voimalla. Kyllä te varmaan tiedätte sen ihanan tunteen miten lääke lyö päälle, ihana tunne tulee aaltoina ja nukuttaa pikkuhiljaa? se on ihanaa. Silloinkin se oli ihanaa kun otin unitabuja hieman liikaa, enpä kuollut, too bad.
Huooh, kenen elämänhalu/into/tarve on kymppi? kenen nolla?
mun on nolla, voisin vaan maata tässä sängyssä tämä letku nenässäni ja kuunnella hoitsujen säälittäviä piristämisyrityksiä, antaa niiden soljua toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos samalla kun letkusta soljuu tavaraa mahaani.
Painosta en jaksa puhua, näin tänään taas vaa'an ja sen huutaman lukeman, niin ahdistaa törkeästi.
Tuntuu pahasti sille, että olen jäänyt yksin. Siskosta ei tosiaan ole kuulunut vähään aikaan mitään sen suurempaa, se taitaa olla iloinen kun pääsi kiinni normaaliin arkeen. Se ei kai edes paljon mieti äidin riehumisia. Itse nään unia äidistä lihanuija kädessä, heh. Mutsista nyt ei ole taas kuulunut viikkoon mitään, ehkä sekin on päässyt kiinni elämään? En sitten tiedä..
Iltaisin on ihanaa saada nukahtaa. Tai siis lääkkeen voimalla. Kyllä te varmaan tiedätte sen ihanan tunteen miten lääke lyö päälle, ihana tunne tulee aaltoina ja nukuttaa pikkuhiljaa? se on ihanaa. Silloinkin se oli ihanaa kun otin unitabuja hieman liikaa, enpä kuollut, too bad.
Huooh, kenen elämänhalu/into/tarve on kymppi? kenen nolla?
mun on nolla, voisin vaan maata tässä sängyssä tämä letku nenässäni ja kuunnella hoitsujen säälittäviä piristämisyrityksiä, antaa niiden soljua toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos samalla kun letkusta soljuu tavaraa mahaani.
tiistai 18. tammikuuta 2011
- 2,4 kg
ei helvetti. sitä vaan että nyt tulee kuulemma neljän viikon teholihotusmielenterveyden(kin)hoitojakso.
EN MINÄ SILLE MITÄÄN MAHDA JOS OLEN NIIN KIPEÄ ETTEN PYSTY SYÖMÄÄN JA KUIVUNKIN TOTAALISESTI KUUMEEN TAKIA. MITEN MINUA VOIDAAN SYYTTÄÄ TÄSTÄKIN, MITEN NUO EIVÄT MUKA TIEDÄ, ETTÄ KUN ON KIPEÄ NIIN YLEENSÄ PAINO LASKEE VÄKISINKIN. noiden pitäisi olla ammattilaisia ja mun haavatkin on tulehtuneet.
voi jumalauta ja onnea minulle. nyt voin suoraan sanoa, että haluan ne kilot itseeni, roikkumaan pehvasta, mahasta, reisistä ja alleista. haluan että kaikki ihra pakkautuu poskiini jotta näytän terveelle. haluan että ihmiset haukkuvat minua lihavaksi, kamalaksi. haluan näyttä kamalalle valaalle, mammutille, jotta pääsen pois täältä. kun lähden täältä, en enää tule takaisin vaikka mikä olisi. laihdutan itseni niin pieneksi keijuksi ettei mua voi ottaa edes kiinni. siitä tulee kamala duuni, mutta pääsen tavoitteisiini, tiedän sen.
siskokaan ei enää tarvitse minua, se jää asumaan nyt tuonne. saan siis keskittyä totaalisesti itseeni ja täydellisyyden hakuun. ihanaa kiitos.
ei helvetti. sitä vaan että nyt tulee kuulemma neljän viikon teholihotusmielenterveyden(kin)hoitojakso.
EN MINÄ SILLE MITÄÄN MAHDA JOS OLEN NIIN KIPEÄ ETTEN PYSTY SYÖMÄÄN JA KUIVUNKIN TOTAALISESTI KUUMEEN TAKIA. MITEN MINUA VOIDAAN SYYTTÄÄ TÄSTÄKIN, MITEN NUO EIVÄT MUKA TIEDÄ, ETTÄ KUN ON KIPEÄ NIIN YLEENSÄ PAINO LASKEE VÄKISINKIN. noiden pitäisi olla ammattilaisia ja mun haavatkin on tulehtuneet.
voi jumalauta ja onnea minulle. nyt voin suoraan sanoa, että haluan ne kilot itseeni, roikkumaan pehvasta, mahasta, reisistä ja alleista. haluan että kaikki ihra pakkautuu poskiini jotta näytän terveelle. haluan että ihmiset haukkuvat minua lihavaksi, kamalaksi. haluan näyttä kamalalle valaalle, mammutille, jotta pääsen pois täältä. kun lähden täältä, en enää tule takaisin vaikka mikä olisi. laihdutan itseni niin pieneksi keijuksi ettei mua voi ottaa edes kiinni. siitä tulee kamala duuni, mutta pääsen tavoitteisiini, tiedän sen.
siskokaan ei enää tarvitse minua, se jää asumaan nyt tuonne. saan siis keskittyä totaalisesti itseeni ja täydellisyyden hakuun. ihanaa kiitos.
keskiviikko 12. tammikuuta 2011
olen ihan sairaan kipeä, sain jostain kamalan flunssan jonka takia keuhkot ja keuhkoputket ja jokaikinen keuhkorakkula on liman peitossa. keuhkoihin sattuu niin pirusti. minulla on happiviikset, että saisin edes jotenkuten kunnolla happea etten nyt tähän sitten kuole. olen teholla, siirrettiin tänne tuolta osastolta, koska tämä meni niin pahaksi. kuumetta on ollut vajaat 40 astetta kokoajan, nyt on varmaan vain joku 38. en ole saanut syötyä, enkä pysty, koska jos syön ja yskin sen jälkeen niin oksennan koska yskä on niin voimakasta. eli in your face ruoka!
mutsi tuli kattomaan ja siksi pystynkin nyt näpyttelemään teille pienen tilapäivityksen. oli ylläri, että toi tuli. tai no kyllä sille soitettiin että mulla on joku tällänen keuhkokuume tai jotain. vaikka olen täysi-ikäinen.
painoa on tullut vielä tuon 1,9 kg lisäksi joku vajaa kilo, mutta siitä on jo lähtenyt jonkin verran koska olen ollut teholla syömättä nyt neljä päivää. nesteitä minussa piisaa, sen nuo ovat hoitaneet.
mutsi tuli kattomaan ja siksi pystynkin nyt näpyttelemään teille pienen tilapäivityksen. oli ylläri, että toi tuli. tai no kyllä sille soitettiin että mulla on joku tällänen keuhkokuume tai jotain. vaikka olen täysi-ikäinen.
painoa on tullut vielä tuon 1,9 kg lisäksi joku vajaa kilo, mutta siitä on jo lähtenyt jonkin verran koska olen ollut teholla syömättä nyt neljä päivää. nesteitä minussa piisaa, sen nuo ovat hoitaneet.
torstai 6. tammikuuta 2011
+ 1,9 kg hyi
aina kun pääsen lomalle/käymään kotona osastolta juon ainakin puoli litraa vettä, tai niin paljon kuin maha vetää. aivan sama jos painoni nousee parista vesilitrasta, se on vain vettä, 0 kcal. veden suhteen olen kai ihan fiksu. vihaan sitä typerää vesisääntöä.
olin tiistaihin asti letkussa! kiskoin sen kaksi kertaa irti, josta mulle suututtiin. sielä on sellainen mieshoitsu joka on ottanut musta aika rajusti pari kertaa kiinni kun olen saanut raivarin. näin esimerkiksi tiistai-keskiviikko välisenä yönä unta, että osastolla olisi ollut ruoaksi saarioisten roiskeläppäpitsaa. siihen päälle oli vielä ripoteltu mozzarellaa ja fetaa ja katkarapuja. unessa sain paniikkikohtauksen kun näin sen pitsan edessäni, ja minua vaadittiin syömään se ja juomaan sen kanssa mustikkakeittoa. seuraavana aamuna kun piti mennä syömään, minua alkoi ahdistaa aivan mielettömästi koska uskoin lautasella oikeasti olevan sitä pitsaa. aloin pistää hanttiin minkä liukkaalla lattialla pystyin villasukat jalassa, yritin hakata sitä mieshoitsua ja huusinkin aika kovaa. se nappasi minua vain tuosta vyötäröstä kiinni ja yritti toisella kädellä pitää käsistäni kiinni etten saisi niin paljon huidottua. tuntui kuin se olisi rutistanut kylkiluuni murusiksi. oma hoitsuni tuli avaamaan ovia kun se mies vei minua rauhoittumaan, ja oma hoitsuni jäikin sitten seurakseni ja halusi tietää miksi sain sellaisen hepulin. aika mielenkiintoista että sain unesta tuollaisen kohtauksen, mutta uskoin oikeasti, että sielä oli pitsaa mitä minä en todellakaan pistä suuhuni.
yyh, olen yrittänyt tehdä lihasliikkeitä mutta eihän siihen pysty kun tuo tantta seuraa jokaista liikettäni. minua hauskuutti kun mietin, että kerran joku ihmetteli etteikö meitä hävetä käydä paskalla hoitsun silmien edessä. no kuka täällä ostastolla muka mitään paskoisi? hehe...
tulin muuten taksilla kotiin, koska äidistä ei ole tietoa. taidan laittaa yöksi takalukon ja varasketjun kiinni, ettei se edes välttämättä pääse sisälle tänne. huomen aamulla menen kuitenkin jo takaisin. en yhtään tiedä mitä noiden päissä liikkui kun antoivat tulla kotiin tänään yöksi? ne ovat aika typeriä.
aina kun pääsen lomalle/käymään kotona osastolta juon ainakin puoli litraa vettä, tai niin paljon kuin maha vetää. aivan sama jos painoni nousee parista vesilitrasta, se on vain vettä, 0 kcal. veden suhteen olen kai ihan fiksu. vihaan sitä typerää vesisääntöä.
olin tiistaihin asti letkussa! kiskoin sen kaksi kertaa irti, josta mulle suututtiin. sielä on sellainen mieshoitsu joka on ottanut musta aika rajusti pari kertaa kiinni kun olen saanut raivarin. näin esimerkiksi tiistai-keskiviikko välisenä yönä unta, että osastolla olisi ollut ruoaksi saarioisten roiskeläppäpitsaa. siihen päälle oli vielä ripoteltu mozzarellaa ja fetaa ja katkarapuja. unessa sain paniikkikohtauksen kun näin sen pitsan edessäni, ja minua vaadittiin syömään se ja juomaan sen kanssa mustikkakeittoa. seuraavana aamuna kun piti mennä syömään, minua alkoi ahdistaa aivan mielettömästi koska uskoin lautasella oikeasti olevan sitä pitsaa. aloin pistää hanttiin minkä liukkaalla lattialla pystyin villasukat jalassa, yritin hakata sitä mieshoitsua ja huusinkin aika kovaa. se nappasi minua vain tuosta vyötäröstä kiinni ja yritti toisella kädellä pitää käsistäni kiinni etten saisi niin paljon huidottua. tuntui kuin se olisi rutistanut kylkiluuni murusiksi. oma hoitsuni tuli avaamaan ovia kun se mies vei minua rauhoittumaan, ja oma hoitsuni jäikin sitten seurakseni ja halusi tietää miksi sain sellaisen hepulin. aika mielenkiintoista että sain unesta tuollaisen kohtauksen, mutta uskoin oikeasti, että sielä oli pitsaa mitä minä en todellakaan pistä suuhuni.
yyh, olen yrittänyt tehdä lihasliikkeitä mutta eihän siihen pysty kun tuo tantta seuraa jokaista liikettäni. minua hauskuutti kun mietin, että kerran joku ihmetteli etteikö meitä hävetä käydä paskalla hoitsun silmien edessä. no kuka täällä ostastolla muka mitään paskoisi? hehe...
tulin muuten taksilla kotiin, koska äidistä ei ole tietoa. taidan laittaa yöksi takalukon ja varasketjun kiinni, ettei se edes välttämättä pääse sisälle tänne. huomen aamulla menen kuitenkin jo takaisin. en yhtään tiedä mitä noiden päissä liikkui kun antoivat tulla kotiin tänään yöksi? ne ovat aika typeriä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
