äääääeeeenh KESTÄ mutsi oli taas sekoillut jotain, nyt ne tuumivat että sillä olisi kaksisuuntainen mielialahäiriö. ja arvatakaa mitä, sitä ne ovat tuumailleet hieman minunkin kohdalla, tosin minä en saa paloja loksahtamaan.
hyi vittu on kamala olla tässä kropassa. enkä todellakaan pääse muuttamaan tässä painossa.

Mikä ihana kevään tuoksu ulkona on! oletteko huomanneet? Se tuo vähän iloa minullekkin, tosin samalla painun vain alemmas tämän massan määrän kasvaessa...
Arvostan niitä sairastuneita, jotka haluavat parantua. Ennen kun vaa'an näyttämä luku meni pienempään suuntaan he iloitsivat siitä. Nyt kun luvut kasvavat he iloitsevat ja kokevat ahdistusta jos luku ei kasvakkaan. Tiedä sitten kuinka monet todella kokevat iloa ja riemua kun grammoja ja kiloja tulee vain lisää. Itse en koe iloa, ahdistaa vain. Pidän silti mölyt mahassani jotta pääsisin jatkamaan.


ps en edes kehtaa sanoa painoani ääneen.

arvatkaa mikä paino lähestyy uhkaavasti.....

mun tekisi aivan kamalasti mieli satuttaa itseäni. kun mietin edes viiltelyä, niin mahan pohjasta kouraisee ihanasti, aivan kuin menisi sellaisesta mahanpohjapompusta. ja sen jälkeen tulee hymy kasvoille ja tulee jotenkin kamalan salaperäinen olo, ihankuin olisin rakastunut. mulla on yksi injektioneula tuola, niillä on aika hyvä viiltää kun niissä on niin terävä se kärki. saa ainakin syvää jälkeä, ja jos ei heti onnistu niin voi monta kertaa peräjälkeen. se vasta kutkuttaakin mahassa.

välillä tuntuu, että olisi kiva jos noi keksisivät jonkun lääkkeen joka auttaisi itsetuhoisuuteen. vaikka pidänkin itseni satuttamisesta ja kiduttamisesta, niin silti.

haluaisin vain vaipua makaamaan petiini, kääriytyä peittoon enkä nousta siitä ikinä.

42,6 kg NIINPÄ. ei jeesus.

söin pullaakin tuossa ensimmäistä kertaa varmaan pariin vuoteen.
hoen vaan kokoajan itselleni että  "PAKKOPAKKOPAKKOPAKKOPAKKO" mutta silti vesitän tätä sillä että yritän oksentaa ja jumpata salaa ja huomaamatta jotenkin edes vähän... ja niin..

mulla on ihan kamal ikävä vepiä, mun pikku kultaa.

äiti muisti juuri että mulla on kohta synttärit, heh? ihmettelen miten se edes muistaa ylipäänsä että olen enää edes olemassa. taino olenhan olemassa nyt enemmän kuin koskaan. hyi.

olen taas saanut röökit käsiini ja ah sitä autuutta. tai no sillon kun saa polttaa niin.. ei sitä nyt kamalasti ole tullut tehtyä, muistan ainiaan sen kun lakosin tupakan polttamisen jälkeen pihalle ja koin suunnatonta kamalaa oloa. poltan nykyään aika varovasti, ehkä? en tiedä...

viilsin reittäni ja se paikattiin.

sitä mieshoitsua ei ole näkynyt hetkeen... se oli kyllä jonkun hoitsu mutta en ole saanut selville että kenen ja miksi se on kadonnut. onneksi katosi, tai sitten ei?