Poltin tänään ekan röökin vähään aikaan. Olin osastollakin poltamatta, mikä johtui lähinnä siitä, etten saanut edes mennä ulos. Herran kiesus, hyvä ettei koivet lähteny alta ja aivot valuneet korvista ulos! Oli se jännä olo! Mutta ihanaa, ihanat ihanat rakkaat pienet syöpäkääryleet ovat taas päässet vauhtiin tappamisessani.

Mua suututtaa tää läskistyminen. Mutta se on aina ihanaa huomata, että kun liikkuu pois näitä osastolla tulleita kiloja, niin päivä päivältä viikko viikolta alkaa voimat loppua nopeammin ja silloin tietää, että jotain tapahtuu. Ai kamala mikä mammuttilause.
ite olen mammutti. kamala sellainen. tosin karvoja ei ole päässä edes niinkään paljon kuin norsuilla! eli taidan sittenkin olla kalju norsu.

Vepi kuoli ja nyt sisko sai kissan? mitäs helvettiä.