39,2

Takaisin ostastolle torstaina.
Kamala olo, ajatukset ei pääse mistään ulos, ne jää pyörimään mun päähän.
Tekis mieli ampua reikä päähän, reikä mistä kaikki ne ajatukset sais valua pihalle. Ja mistä mun elämä vois valua maahan. Sellainen pieni mitätön läikkä lattialle.

En jaksa, ihan turhaa tälläinen tappelu. Ees taas mennään eikä mitään tapahdu. Psykatädit ja sedät sanoo, että kyllä se siitä. No en usko, eipä sille tunnu. Kamala olo vaan kasvaa ja välillä olen niin pohjalla, ettei mikään kiinnosta. Suurin osta teistä varmasti tietää mitä tarkoitan. Olen aivan loppu kyseiseen tunteeseen. Olen taas viillellyt ja polttanut itseäni. Eipä haittaa nuo jäljet enää, en usko että jaksan enää kauaa.

Lääkkeitä annetaan ja lääkkeitä otetaan pois. Välillä äiti ei anna mulle lääkkeitä mitä sen pitäisi mulle antaa. Se ei anna mulle rauhoittavia eikä unia illalla. En siis nuku ellen sitten vajoa eräänlaiseen horteeseen. Vihaan äitiäni, haluankin pois täältä. Mieluummin osastolle kuin täällä. Siellä voi huijata niin paljon ettei sinne meno tavallaan haittaa. Eikä minulla tässä mitään elämää pahemmin ympärilläni olekkaan, joten ei sen väliä. Pieneen huoneeseen neljän seinän sisään kovalle sängylle makaamaan. Letku nenästä sisään ja lääkkeet naamariin.

Kiitos hei.