love you all

Se on sitten goodbye for now, klo 12 mut otetaan sisälle. En aina ymmärrä tuon mestan touhuja. Mistä lyödään vetoa, että joku on taas kussut sielä jotain ja mut käännytetään taas kotiin? On ehkä kamalin yö pitkään aikaan takana ja pitäis jaksaa lähteä hullujen keskelle...
Mua ärsyttää ne pikkutytöt tuolla osastolla. Ne on lopettanu syömisen koska on pakko olla yhtä laiha ku kaverit, ja sitten niitä tipahtelee samasta kaveriporukasta tuonne ja ne on kuin olis joulu. Ne kiljuu ja riehuu ja on ihan taivaissa kun kaveri ilmestyy samaan mestaan. En ymmärrä. Siinä on jotain outoa.

En muuten edes tiedä mitä painan, mutta tiedän että paino on laskenut. Toivottavasti mua ei letkuteta... Vihaan sitä, silloin ei voi maata kunnolla missään asennossa kun saatanan letku menee kurkussa ja painaa joka asennossa jotakin kohtaa. Luulisi, että olisin jo tottunut siihen, mutta turha toivo!

Hienoa lähteä osastolle todella surkean yön jälkeen plus se, että minua oksettaa aivan törkeästi ja on jotenkin kipeä olo. Hassu juttu.

Jaksamisia kaikille, ilmestyn taas <3 tästä keikasta ei toivottavasti tule niin pitkää ja hullua kuin viimeksi...

Tajusin juuri, etten mä osaa käyttää tätä blogia ollenkaan! Tai siis osaan toki kirjoittaa tänne, lisätä kuvia ja lukea teidän blogejanne, mutta en osaa laittaa tuollasia hienoja linkitysjuttuja... Tai siis kun teillä lukee täällä vaikka jonkun nimi niin se on linkki sen blogiin tai jotain sillasta.. No ehkä se ei haittaa, pääasia on kai että osaan kirjoittaa, kommentoida ja lukea.

Mua etoo mun alaselkä, koska sielä on tollanen hankauma/kovettuma. Kaikista niistä vatsalihaksista mitä olen tehnyt on jäänyt muisto tuonne selkään. Se on kamalan tuntuinen, kova ja oikea möykky! Yök. Mutta ainakin vatsalihakset (ai mitkä lihakset, niitä enää ole edes olemassa) on hyvässä kunnossa.

Ja jäihän mulle myös toi pillun mallinen arpi tuohon jenkkakahvaan. Se näyttää tosi uskottavalle, kun siinä oli hassuja tikkejä ja se levähti auki kun tikit otettiin pois niin... se on täydellinen kirkkovene! Se on kyllä aika ruma arpi... Rumin mitä mun kehosta voi löytää!

Arvataa mitä teen taas <3 venytän korvaani! olenkin kaivannut tätä iloa. Paitsi se pitää varmaan ottaa pois huomenna.. vittu.

Osastossa on se hyvä puoli, että saan medsini aina. Tai sitten niitä tuputetaan liikaa. Eniten odotan vain unia. Vaikkei se aina ihanalle tunnukkaan nukahtaa sanotaanko nyt vaikkapa kesken jonkun ajatuksen tai jos vaikka väkisin yrittää pysyä hereillä niin ei pysty vastustamaan lääkkeen voimaa ja vaipuu vain outoon uneen.
Ja hups herääkin vasta aamulla. Paitsi herään osastolla joka yö noin 4 tuntia nukahtamisesta. Olen tässä miettinyt, että pitäisikö ottaa terä mukaan. Se on yleensä aina ollut mukana. Mitä ne nyt sen kerran löysi ja nousi mekkala... Vai ovatkohan ne löytäneet sen jo pari kertaa? en muista...

Tiedättekö mikä on ihan outoa. Viimeksi kun olin osastolla, sielä oli mun vanha kuvataidekoulututtu. Se oli aina niin elämäniloinen ja tyytyväinen itseensä, sille ainakin näytti. Mutta nyt se oli tuolla osastolla, painoi varmaan 45 kg ja oli vetänyt kunnon viivat ranteisiin ja oli kertomansa mukaan myös tykittänyt jotain suoraan suoneen. Käsitykseni mukaan ei ainakaan mitään huumetta? Oli kuulemma ollut niin epätoivoinen ja halusi vain kaiken loppuvan. Niin tuttu tunne. Hän oli vain varjo entisestä itsestään. Mutta me huomattiin, että piirretiin vain ihan samaa sotkua. Molemmat käytettiin suurinpiirtein vain mustaa, harmaata, tummanvihreää ja tummansinistä.
Ja sitten sotkettiin. Meitä nauratti, kun huomattiin että sotkettiin kuin pikkukakarat. Ja me pelattiin korttia panoksena grammat. Se peli ei kyllä koskaan onnistu. Jos vaikka häviää 200 grammaa niin pitäisi lihoa samanverran ja voittaja saa laihtua samanverran niin.. Tuo on vähän surkea peli osastolla. Ja muutenkin, mitä voi odottaa joukolta ihan pimeitä hulluja.

Mulla on nyt ihan hyvä olla, mutta odotan kauhulla huomista hyvistä unista huolimatta. Mulla on aina niin kamala olo osaston aikana ja osaston jälkeen. Voikun se kuvistuttu olisi vielä sielä.. Tai tulisi takaisin jos on päässyt pois. Vaikken toivokkaan takapakkia hänen parantumisessaan.

hmm, kerron siis nyt seitsemän asiaa itsestäni. Varmaan niin yksinkertainen asia, että ymmärsin senkin väärin. kiitokset kuroinelle tästä pienestä tekemisen tyngästä! <3

1. tämä on helppo, olen hintti

2. mulla on törkeästi leffoja ja levyjä huoneessani, ja yleensä aina kun silmäni pysyvät auki katson niitä. Kirjat on myös kivoja, mutta niiden osalta mulla on oikeita kunnon lukuhimokausia ja joskus ne ei kiinnosta pätkääkään.

3. kävin ennen paljon kirpputoreilla, ne olivat henkireikäni. Haluan kierrokselle!

4. mulla on törkeän pienet varpaat, jalka muuten normaali kokoa 38. Isovarvas on vain leveämpi kuin muut, muuten ne on kaikki saman pituiset ja yhtä typerän näköiset.

5. olen vähän lepsu

6. mun lempiruoka on tonnikalapasta, tosin en ole syönyt sitä varmaan pariin vuoteen? helvettiin se joutuu joka sitä tekee!

7. en keksi tähän millään mitään.. joku voi esittää kysymyksen niin vastaan siihen tässä?

nenna ja cornelia ja .snow voisivat tehdä tämän, elleivät jo ole tehneet.
Corneliasta muutenkin, olen huolissani ja haluaisin kuulla hänestä.

mikä puu kasvaa lattialla?

minä olenkin pensas, saatana!

Enpäs joutunutkaan osastolle. Joku oli jotain sielä sössinyt ja mun sinne meno siirty nyt sitten ens tiistaiksi. JAAHA. eipä tuo nyt niin harmita, se vain että mutsi jaksaa käydä pahemman kerran mun hermoille. Tai itseasiassa sille yhdelle hermolle joka on jo totaalisen kulunut ja katkeaa kohta.
Tiedättekö kun joskus joissain teinileffoissa lapsilta otetaan huoneiden ovet pois? Meidän äiti sai vinkin mun PSYKIATRILTA ja HOITSULTA ottaa mun huoneen ovi pois, jotta se voi paremmin vahtia mua ja mun tekemisiä. "Ettet vaan jumppaa liikaa tai piilota ruokaa" voi jumalauta sanon mä. Oisin varmaan hakannut siitä naisesta hengen pihalle jos voimat riittäis! En mä jaksais nyt edes jumpata. Makaan vaan sängyssä ja datailen. Enimmäkseen nukun. Ja mitä ruokaa piilottaisin kun en mitään syö! Äiti on niin idiootti sokea, että kun se tuo mulle puuroa ja hakee myöhemmin lautasen pois, niin se ei tajua sitä että olen vain levittänyt sen puuron siihen lautaselle. Teen niin AINA.

Paitsi söin vesimelonia aamulla ja äiti ilostui. Ja mä tunsin miten vesimelonin tuoma energia vyöryi mun lihaksiin ja jokapuolelle kuten pinaatti Kippari Kallen habaan. Tai mikä se on.

Ja join myös mun perusdrinkin, mehukeittoa ja vettä ja jääpaloja, namnam.

39,2

Takaisin ostastolle torstaina.
Kamala olo, ajatukset ei pääse mistään ulos, ne jää pyörimään mun päähän.
Tekis mieli ampua reikä päähän, reikä mistä kaikki ne ajatukset sais valua pihalle. Ja mistä mun elämä vois valua maahan. Sellainen pieni mitätön läikkä lattialle.

En jaksa, ihan turhaa tälläinen tappelu. Ees taas mennään eikä mitään tapahdu. Psykatädit ja sedät sanoo, että kyllä se siitä. No en usko, eipä sille tunnu. Kamala olo vaan kasvaa ja välillä olen niin pohjalla, ettei mikään kiinnosta. Suurin osta teistä varmasti tietää mitä tarkoitan. Olen aivan loppu kyseiseen tunteeseen. Olen taas viillellyt ja polttanut itseäni. Eipä haittaa nuo jäljet enää, en usko että jaksan enää kauaa.

Lääkkeitä annetaan ja lääkkeitä otetaan pois. Välillä äiti ei anna mulle lääkkeitä mitä sen pitäisi mulle antaa. Se ei anna mulle rauhoittavia eikä unia illalla. En siis nuku ellen sitten vajoa eräänlaiseen horteeseen. Vihaan äitiäni, haluankin pois täältä. Mieluummin osastolle kuin täällä. Siellä voi huijata niin paljon ettei sinne meno tavallaan haittaa. Eikä minulla tässä mitään elämää pahemmin ympärilläni olekkaan, joten ei sen väliä. Pieneen huoneeseen neljän seinän sisään kovalle sängylle makaamaan. Letku nenästä sisään ja lääkkeet naamariin.

Kiitos hei.

Poltin tänään ekan röökin vähään aikaan. Olin osastollakin poltamatta, mikä johtui lähinnä siitä, etten saanut edes mennä ulos. Herran kiesus, hyvä ettei koivet lähteny alta ja aivot valuneet korvista ulos! Oli se jännä olo! Mutta ihanaa, ihanat ihanat rakkaat pienet syöpäkääryleet ovat taas päässet vauhtiin tappamisessani.

Mua suututtaa tää läskistyminen. Mutta se on aina ihanaa huomata, että kun liikkuu pois näitä osastolla tulleita kiloja, niin päivä päivältä viikko viikolta alkaa voimat loppua nopeammin ja silloin tietää, että jotain tapahtuu. Ai kamala mikä mammuttilause.
ite olen mammutti. kamala sellainen. tosin karvoja ei ole päässä edes niinkään paljon kuin norsuilla! eli taidan sittenkin olla kalju norsu.

Vepi kuoli ja nyt sisko sai kissan? mitäs helvettiä.

paino 40,6
kotiin pääsin perjantaina
vihaan itseäni
turhautuminen
ahdistus
viha
pelko
itsetuhoisuus