Olin eilen bussissa tulossa kotiin kun iski ihan järkyttävä rintakipu. Se raastoi koko rinnan seudulta ja sattui ihan sairaasti, tuntui kuin mun rintalasta repeäisi keskeltä. Pari muuta bussimatkustajaa ihmetteli että mitä kouristelen paikallani, menin meinaan tuhannen sykkyrään. Sattu ihan sairaasti, vieläkin näin aamulla vihloo ja sattuu. Säikähdin vähän, tosin pistän koko rintakipuepisodin lihaskipujen piikkiin. Toisaalta en tiedä miksi mikään lihas voisi olla yläkropastani kipeä, en ole tehnyt mitään rintalihasten tapastakaan.
Nytkin tuntuu aika kurjalle kun hengittää syvään niin, että rintakehä laajenee.
Vasen olkapää sattuu myös, vähän käsivarteen asti. Sain varmaan jonkun sydäninfarktin. Tai sitten en, tuskin olisin siitä enää kirjoittamassa tässä. Tai en tiedä, eihän sitä koskaan voi tietää. Mietin äsken asiaa ja päädyin siihen tulokseen, että tuo kipu oli vaan jotain ihan randomia.

Olin tänään jo aamulla koirani kanssa ulkona. Tuolla on aivan älyttömän kaunista kun puista tippuu tuulen mukana keltaisia ja oransseja lehtiä. Ne leijailee niin nätisti ja rauhallisesti maahan. Nyt oli jo todella kylmä, kevyissä vaatteissani kun liikun ilman hanskoja ja pipoa. Oli pakko mennä saunaan lenkin jälkeen, tuli ihanan raukea olo.

Nyt ei raasta rinnasta vaan raastaa mahasta. Nälkä repii mun mahan sisäpintaa suikaleiksi. Tuntuu mukavalle, kun maha ja koko muu keho kiljuu ruuan perään ja käskee syömään. Parasta on kun pystyn siitä kieltäytymään. Voittajafiilis tulee, tuntuu että voisin ansaita aina mitalin kun tämä tunne tulee ja nostattaa hymyn mun kasvoille. Jos tosiaan saisin joka kerta mitalin niin niitä olisi jo varmaan seinät ja kaapit pullollaan.