halusin itteni täyteen lääkkeitä että tuntisin oloni leijuvaks ja hyväks. äiti tajusi että olin vetäbny napani täyteen nappuloita, soitti ambulanssin ja koki taas suunnatonta häpeää. pistin jo lanssimiehille vastaan niin paljon kuin jaksoin, kun ne tunki kanyyliä muhun ja laitto jotain antureita. repisin kanyylin kaks kertaa irti, sitte ne laitto sen mun jalkaan. mulla tilanteesta on jäljellä sumuiset muistikuvat, kaikki vääntyi enkä osunut vaikka löin. hakkasin ja hakkasin, löin täysillä mut silti en tuntenut et oisin osunut. eikä niihi miehiin sattunut ollenkaan. muistan kans sen, että meno oli aika veristä koska repisn kanyylit irti aika pahasti ja veri lenteli miesten päälle a äitin päälle ja mun päälle. niitten verenpainemittari se juttu ku laitetaan käteen oli mulle sata kertaa liian iso. rapussa oli naapurit ovien raoista kattomassa ku mua vietiin pois. huusin niillekin, itkin ja kiemurtelin paareilla minkä kykenin ja mun päässä humisi. muistna ku päästiin sairaalalle, sitten oksensin itsekseni tuosta vain toisen lanssimiehen päälle. en siis tahallani, yritin kyllä pitää sen sisälläni. sitten muistan vaan kun humina korvissa kasvoi kamalan kovaksi aloin täristä vähän ja taisin pyöryä koska sitte heräsin teholta. ehkä joku niistä vaan halus että olen hiljaa ja täräytti mua äähän jollai mailalla. nyt olwn jo osastolla, mutsi tuli tuoman mulle mun vaatteita ja juttuja. se sai kans nähdä mut. minä vihaan sitä