42 KG!!
Olen käsittämättömän iloinen! Te tiedätte mitä tarkoitan! Silti on kutina, ettei tuo riitä, ei tosiaankaan. Enemmän ja enemmän. Tiedän, että saan vielä paljon pois. Ainakin kymmenen kiloa.
Käteni on taas tikattu, 6 viillossa yhteensä 14 tikkiä... Äiti sanoi, että voisin tämänkin touhun lopettaa. Sanoi, että vihaa sitä kun pitää joskus aina tilata ambulanssi, kun meillä ei enää omaa autoakaan ole. Kerran me ollaan menty bussilla sairaalaan. Mun käsivarsi oli kääritty vihreään pyyhkeeseen joka oli ihan verinen, kun taas mun naamani oli aivan valkoinen. Silloin äitiä hävetti ehkä eniten maailmassa kuulemma. Äitiä hävettää soittaa lanssia sen tyttärelle, joka on viiltänyt liian syvän haavan. Ei kuulemma voi edes sitä häpeän määrää kuvailla, kun pitää kertoa tietoja minusta niille ensihoitajille. Miten usein minut on viety lanssilla sairaalaan saman asian takia ja mitä kaikkia lääkkeitä syön ja mitä kaikkia sairauksia minulla on. Ei sitä enää edes pelota mun puolesta, sitä vain hävettää.  Ehkä sitä ei sen takia pelota, koska se luulee tietävänsä etten pysty tappamaan itseäni? Kaksi kertaa yritetty, kolmas kerta toden sanoo eikö? Viime kertaisen viiltelyn paikkailut eivät olleet mikään tappoyritys, purin vain pahaa oloani ja vihaa itseäni kohtaan.

Kävin siskon kanssa keskustassa. Ostettiin sille uusi takki ja mulle kaksi ihanaa lämmintä ja paksua villapaitaa. Toisessa on ihanat isot napit, se on musta ja siinä on valkoisia kuvioita hihoissa. Se on UFFista. Toinenkin on UFFista, se on tummanvihreä, varmaan puoleen väliin reiteäni asti pitkä ja siinä on ihanan iso ja paksu kaulus. Sisko söi hesellä kana-aterian ja minä katsoin. Se tietää etten syö ulkona oikeastaan koskaan. Liikaa ihmisiä näkemässä mokani, näkevät kun pallo paisuu vain lisää. Ei me siellä kauaa oltu, en jaksanut hirveän kauan. Mutta jaksoin paljon kauemmin kuin yleensä, koska tiedättehän, minulla on hieman ylimääräistä.