Pääsin eilen jo "lomalle". En vaan jaksanut kirjottaa mitään. Masentaa niin helvetisti lihominen. Aamupalan perkeleen 4 leikkelepalaa leivällä. Ja se puuro. Ja kaikki muukin paska mitä mulle tungetaan kurkkuun ja kaadetaan sokerilitkumehua päälle. Mutta kun osaa kikat niin saa edes jotenkin vältettyä älyttömän lihomisen. Painan nyt 37 kiloa ja joitakin grammoja päälle. LIIKAA.

Tein vähän tyhmästi tuolla osastolla. Tai no en tiedä mitä tyhmää siinäkin oli, hankasin käteeni jumalattoman haavan. Koko käsivarren takasyrjä on kyynerpäästä ranteeseen asti ihan vereslihalla. En tiedä miten siinä onnistuin, en edes muista mikä asia mut sai tekemään niin. Mut on pumpattu niin täyteen lääkkeitä et niitä tipahtelee jo korvista ulos. Taitaa olla ne lääkkeet mitkä lihottaa mua. Olen nyt kuluneella viikolla saanut jumpattua kaloreita pois, ja silti tuntuu että kasvan silmissä. Oksettava tunne. Oksensin pari kertaa ruuan. Sen jälkeen mulle tuli hoitsu vessaan aina kun halusin asioille. Saatana on sekin vapaudenriistoa, ei pääse edes harvoille pissareissuilleen yksin.

Vepin perään olen itkenyt ihan liikaa, tosin olen aika turta asian suhteen jo. En pysty vieläkään uskomaan ettei mun pieni kulta tullut mua eilen ovelle vastaan. Enkä saanut suukkoja. Vepi ja Vepin rakkaus ei ole enää mun turvana. Nyt itkettää, itkettää ihan liikaa kun edes mietin asiaa. Paskat minä turta sille asialle ole. Huomaahan sen tässä, hajoan ihan totaalisesti kun edes muistelen Vepsun söpöjä hieman liian isoja huulia jotka hulmus aina Vepin juostessa. Tai sen ihanaa tuoksua, Vepi ei ikinä haissut koiralle, se tuoksui aina mun pienelle Vepsulalle. Sellainen ihana pehmeä tuoksu. Ei mitään tekemistä koiran hajun kanssa.

Meinasin vähän, että jumppaisin tämän päivityksen jälkeen. Pakkohan se on. Ettei tarvitse leikellä lisää paloja pois. Olin kyllä hullu, kun leikkasin sen palan irti.
Tuolla osastolla oli yks tyttö joka oli leikannut korvistaan palat pois, noista nipukoista. Sillain että siinä oli vähän niinkuin kolmio keskellä nipukkaa. Paperisaksilla. Kuuntelin sitä ja mietin että vittu sä olet hullu, mutta sit muistin että leikkasinhan minäkin ittestäni palan pois. Pitää muokata jos ei ole tyytyväinen.

Hullujan kaikki tuolla osastolla on. Ei sielä ole missään nimessä kiva olla, enkä ole koskaan mitenkään viihtynyt sielä. Paitsi ensimmäisen itsemurhayrityksen jälkeen. Koska silloin se mesta tuntui jotenkin turvalliselle ja sellaiselle, että pääsin eroon kaikesta mikä oli sen talon seinien ulkopuolella. Nyt laitoksissa halutaan vain pahaa mulle ja pilata mun tulokset.

En usko, että päivitän enää viikonlopun aikana, mutta käyn kyllä vielä huomenna katselemassa teidän blogejanne paremmin. Olette ihania kun jaksatte odottaa päivityksiäni pitkiäkin aikoja.

<3

kerronpahan vaan että täältä en ihan pian pois pääse. ei olis pitänyt

äiti kertoi vielä torstaina, että mun koira on kuollut. Ei sitten kertonut heti kun tuli vaan vasta sitten kun lähti. Jäin siis aivan varmasti yksin itkemään ja tuntemaan todella kamalaa oloa.
Äiti oli Vepin löytänyt huoneestani sängyn vierestä makaamasta. Kyljellään hän oli siinä kuulemma ollut. Täysin hengetön. Ei Vepi kuulemma kauaa siinä ehtinyt olemaan kuolleena, äiti oli sen kanssa ehkä tuntia aiemmin ollut lenkillä.

sinne meni Vepi kultani joka selvisi syövästä ja on auttanut mua selviämään. Mihinkäs nyt tukeudun ja mitä rapsutan ja keneltä saan suukkoja? Aloin itkeä aika hysteerisesti, kun äiti oli kertonut ja lähtenyt. Äiti oli ihan helvetin väliinpitämätön, sanoi vain vakavalla naamalla että "Vepi löyty muuten kuolleena sun huoneesta". No paruin siinä jonkin aikaa ja sitten nukahdin. Alkoi pillitys unettaa niin paljon. Ja sitä on sattunut nyt joka päivä aika useasti. En saanut nähdä edes Vepin ruumista. Se poltettiin heti kun ehdittiin, äiti sanoi että otti tuhkat talteen. En kyllä usko. Saatanan ilkeä ämmä.

nyt en sitten ole jaksanut laittaa edes vastaan, kun nuo laittoivat mulle letkun. Mietin kokoajan, että ihan sama, saanhan nämäkin grammat ja kilot taas pois. Toivottavasti.

Edellisessä tekstissä oli virhe parempaan päin, eli kun sielä luki 32 kg niin siinä piti lukea 33. Harmi ettei ole se 32. Nyt se on kai jotain 34 ja puoli.. En osaa sanoa.

vihaan tuota saatanan ämmää joka minut tähän vitun surkeaan maailmaan pullautti.

And it feels better than love.

Nyt alkuun, kiitos äiti, että toit tunniksi minulle linkin ulkomaailmaan. Makaan äärettömän mukavassa sairaalapedissäni ja saan ihan rauhassa tässä kirjoitella, äiti lukee kirjaa. Varsinainen vierailu... Molemmilla omat tekemiset.

HAH eivät ole saaneet minua kuin 500 grammaa painavammaksi! Toisin sanoen ei oo letkua laitettu vielä kymmenessä päivässä. Outoa, mutta mukavaa. Tekisi mieli tanssia voitontanssia ja iloita hulluna, mut no can do. En pysy oikeastaan tolpillani 5 minuuttia kauempaa. Enkä jaksa seurustella mitenkään hirveästi noiden hullujen kanssa.

Haava on saanut täällä lempinimen hamppi(haava/pimppi, voi luoja noita hoitsuja)ja se märkii 24/7 + on hieman lämpöä sen takia. Hehe, ei olisi varmaan kannattanut raapia paskaa pois siitä askarteluun käyttämilläni saksilla... Ihan sama, ei kiinnosta, lähtihän se silti pois.

Paino on tällä hetkellä se sellaset rapiat 32 kg.

+ huomaatte varmasti miten hilpeän oloinen olen, johtuu lääkkeistä. Joita minuun pumpataan kokoajan lisää ja lisää ja luullaan että niillä ilmeisesti lihoisin. Ovatpa nuo tyhmiä.

Kertokaa minulle mitä teille kuuluu, haluan tietää! En jaksa nyt kaikkia blogeja selata, luen kommentit vielä tänään tai seuraavalla kerralla kun äiti tulee käymään.
Jos täällä sairaalassa on silloin enää mitään mitä katsoa <3