Tänään oli järkyttävä päivä. Olen romahdellut pitkin päivää, tuntenut kamalan pahan olon aallon iskevän jonka jälkeen tulevat kyyneleet. Ahdistus kasvaa kuin ilmapallo sisälläni, kun se kasvaa tarpeeksi se poksahtaa ja romahdan. Tänään se on sattunut jo liian monta kertaa. Itsestäni tuntuu, että kuljen kohti totaalista romahtamista. Mietin edelleen omaa kuolemaani, toisaalta voisin joutua osastolle pelastumaan. Silti en halua osastolle, siellähän laihdutukseni ja kaikki sen tulokset turmellaan, liikkeitäni vahditaan enkä saa olla yksin. Pakotetaan syömään.

Piilotin tänään äidin tekemät välipala leivät kaappiini. Laitoin ne pakastepussiin, suljin tiukasti ja pistin kenkälaatikkoon joka on "muisto" laatikkoni. Oksettaa ajatuskin siitä, että kaapissani lilluu muutaman päivän ruuat. Onneksi ne eivät ole mahassani. Esitin tyytyväistä äidille, eli vein lautasen pois ja kaadoin kiisselin viemäriin. En ymmärrä, miten tuo voi uskoa että syön. Äiti uskoi aivan sinisilmäisenä, että olin OIKEASTI syönyt. Ehkä se vain haluaa uskotella itselleen, että paranen. Tällä hetkellä olen kaikkea muuta kuin terve.

Taas itkettää.