Nyt olen koulussa. Tunnilla. Kaikki muut odottavat innoissan, että pääsevät pian syömään. Minua ajatus oksettaa. On pakko syödä, koska äiti vannotti parhaan ystäväni katsomaan että syön. Syön siis vähän. Tunnen itseni petetyksi, koska paras ystäväni kääntyi mielestäni minua vastaan. Eihän se tietenkään niin ole, mutta sille minusta tuntuu. Muutenkin oloni on järjettömän kurja. Masennuslääkkeiden määrää nostettiin ja unilääke vaihdettiin. Toivottavasti en nää enää painajaisia.
Olen taas miettinyt useammin miten voisin kuolla pois. Päädyn aina siihen, että riudutan itseni hengiltä, kuten moni on jo minulle sanonutkin.

Psykiatrini sai minut tuntemaan itseni huonoksi ihmiseksi, kun en tiedä mistä selittämätön paha oloni johtuu. "Kyllä sille on jokin syy" NO KUN EN KEKSI mitään syytä miksi edelleenkin on paha olla. Tiedän kaikki syyt ja niitä ollaan käsitelty mutta silti on kamala olla.