Ihanaa, olen laihtunut kamalasti. En jaksa nyt kirjoittaa hirveästi, otan joku päivä paremmin aikaa ja kirjoitan tänne pitkät pätkät. Olen niin iloinen, kun laihdun. Tuntuu etten tarvitse mielialalääkkeitäni ollenkaan, koska olen kokoajan iloinen, kun nään kuihtuneen kroppani. Ja kaikki väittävät, että lääkkeet joita syön lihottavat. Nämä lääkkeet saavat minut vain voimaan pahoin ja tuntemaan hirveää vastenmielisyyttä, kun edes nään ruokaa, haistan tai edes ajattelen. Tosin en ole vähään aikaan ajatellut, haistellut tai nähnyt ruokaa. Ihanaa.

Olin eilen psykalla. Nostettiin taas ahdistuslääkkeen määrää ja unilääke vaihdettiin. Menin eilen nukkumaan kahdeksalta ja nukuin siihen asti, kunnes kello herätti. Laihdutan, ja tämä on ihanaa. Ihanaa voida laskea taas kaloreita ja tuntea nälkää. Nälkä on ihana tunne, en osaa edes kuvailla sitä paremmin tai tarkemmin. Kaikki jotka tietävät saman tunteen voivat yhtyä. Ystävä kysyi minulta haluanko näyttää luukasalta. "Haluan" sanoi ääni päässäni, mutta silti suustani tuli kieltävä vastaus. Kieltäminen ja kysyminen on niin turhaa, jos yhtään tuntee minua niin tietää, että tähtään juuri tuohon "luukasa" tilaan. Taas. Ihanaa, tunnen gramma grammalta, miten muutun onnellisemmaksi.

Tänään oli järkyttävä päivä. Olen romahdellut pitkin päivää, tuntenut kamalan pahan olon aallon iskevän jonka jälkeen tulevat kyyneleet. Ahdistus kasvaa kuin ilmapallo sisälläni, kun se kasvaa tarpeeksi se poksahtaa ja romahdan. Tänään se on sattunut jo liian monta kertaa. Itsestäni tuntuu, että kuljen kohti totaalista romahtamista. Mietin edelleen omaa kuolemaani, toisaalta voisin joutua osastolle pelastumaan. Silti en halua osastolle, siellähän laihdutukseni ja kaikki sen tulokset turmellaan, liikkeitäni vahditaan enkä saa olla yksin. Pakotetaan syömään.

Piilotin tänään äidin tekemät välipala leivät kaappiini. Laitoin ne pakastepussiin, suljin tiukasti ja pistin kenkälaatikkoon joka on "muisto" laatikkoni. Oksettaa ajatuskin siitä, että kaapissani lilluu muutaman päivän ruuat. Onneksi ne eivät ole mahassani. Esitin tyytyväistä äidille, eli vein lautasen pois ja kaadoin kiisselin viemäriin. En ymmärrä, miten tuo voi uskoa että syön. Äiti uskoi aivan sinisilmäisenä, että olin OIKEASTI syönyt. Ehkä se vain haluaa uskotella itselleen, että paranen. Tällä hetkellä olen kaikkea muuta kuin terve.

Taas itkettää.

Nyt olen koulussa. Tunnilla. Kaikki muut odottavat innoissan, että pääsevät pian syömään. Minua ajatus oksettaa. On pakko syödä, koska äiti vannotti parhaan ystäväni katsomaan että syön. Syön siis vähän. Tunnen itseni petetyksi, koska paras ystäväni kääntyi mielestäni minua vastaan. Eihän se tietenkään niin ole, mutta sille minusta tuntuu. Muutenkin oloni on järjettömän kurja. Masennuslääkkeiden määrää nostettiin ja unilääke vaihdettiin. Toivottavasti en nää enää painajaisia.
Olen taas miettinyt useammin miten voisin kuolla pois. Päädyn aina siihen, että riudutan itseni hengiltä, kuten moni on jo minulle sanonutkin.

Psykiatrini sai minut tuntemaan itseni huonoksi ihmiseksi, kun en tiedä mistä selittämätön paha oloni johtuu. "Kyllä sille on jokin syy" NO KUN EN KEKSI mitään syytä miksi edelleenkin on paha olla. Tiedän kaikki syyt ja niitä ollaan käsitelty mutta silti on kamala olla.

Laihdutan taas. Haluan olla laiha, ei minua kiinnosta mitä muut sanovat tai ajattelevat. Haluan olla onnellinen itseni kanssa. Edes itseni, kun muiden kanssa se ei onnistu. Olisipa edes omaa rahaa, mitä käyttää. Saisin ostaa nesteenpoistajia ja rasvanpoltto pillereitä. Figurell pillerit auttoivat paljon, kaikista paikoista lähti rasvaa mistä pitikin. Tähän liittyi tietysti täysi syömättömyys, mallin dieetillä elin eli pepsi maxilla ja tupakalla. Ja tuloksia näkyi todella hyvin.

Nyt haluan takaisin samaan, vihaan tätä mitä nyt olen.